Tax
Solidaarisuusvero aiheuttaa tarpeen parantaa työntekijöiden kannustinjärjestelmiä
September 14, 2017
0

Suomen hallitus päätti budjettiriihessään jatkaa ns. solidaarisuusveron kantamista hyvätuloisten palkkatuloista. Käytännössä solidaarisuusvero tarkoittaa ansiotuloista perittävän progressiivisen tuloveron väliaikaista korottamista kahdella prosenttiyksiköllä korkeimmassa tuloluokassa. Alun perin solidaarisuusveron kehitti Kataisen-Urpilaisen sixpack-hallitus ja nyt veroa jatkettiin jo toisen kerran. Kriitikot irvailevatkin jo kyseessä olevan samalla tapaa ”väliaikainen” vero kuin autoveron aikanaan luvattiin olevan. Vero-oikeuden emeritusprofessori Heikki Niskakangaskin arvioi mielipidekirjoituksessaan, että vaikka solidaarisuusveron haitat ovat asiantuntijoiden keskuudessa tunnettuja, ei veroa voida helposti poistaa, koska poliitikot tarvitsevat solidaarisuusveroa kannatuksensa kasvattamiseen (Helsingin Sanomat 9.9.2017).

Mitkä ovat solidaarisuusveron haitalliset vaikutukset? Kuten Niskakangas toteaa, solidaarisuusvero on haitallinen, koska sillä on korkean tuottavuuden työn tarjontaa vähentävä vaikutus. Toisin sanoen hyvätuloisten työntekijöiden kannattaa valita vapaa-aika ylitöiden sijaan, jos ylityökorvauksesta liian suuri osa valuu veroihin.

Valaistaanpa asiaa esimerkillä. Oletetaan, että työnantaja tarvitsee tiettynä vuonna diplomi-insinöörin koulutuksen hankkineelta työntekijältään lisäpanostuksen, joka vastaa 2 kuukauden säännöllistä työaikaa. Jos oletetaan, että työntekijän säännöllinen työaika on 7,5 tuntia päivässä niin tällainen lisäpanostus tarkoittaisi noin 10 tunnin työpäivää joka toisena työpäivänä kalenterivuoden aikana (ylityötuntien määrä mahtuu tällöin työaikalainsäädännön sallimaan maksimimäärään). 10 tunnin työpäivän tekeminen arviolta joka toisena työpäivänä tarkoittaa tietenkin vähempää aikaa työntekijälle omien harrastustensa ja perheensä parissa, joten työnantaja on valmis korvaamaan tämän panostuksen 100% korkeammalla palkalla tältä ajalta. Eli 2 kuukauden työaikaa vastaavasta lisäpanoksesta työntekijä saa 4 kuukauden palkan.

Diplomi-insinöörin keskipalkka vuonna 2016 oli TEK:n kyselyn mukaan noin 5.300 euroa. Kun valtion tuloveroasteikon ylin tuloluokka alkaa 73.100 euron vuosiansiosta, niin monen diplomi-insinöörin voidaan arvioida olevan säännöllisten tulojensa puolesta tuon ylimmän tuloluokan rajalla ja velvollisia maksamaan korkeinta marginaaliveroa ja solidaarisuusveroa ylitöistä saamistaan lisäansiosta. Jotta lisäsatsaus ja vapaa-ajan uhraaminen työlle olisi kannattavaa, voidaan olettaa että työntekijän tulee ensinnäkin saada sama nettopalkka jonka hän muutenkin saisi 2 kuukauden työstä, mutta tämän lisäksi myös työnantajan maksamasta 100% lisäkorvauksesta tulisi jäädä kohtuullinen summa käteen jotta lisätyöpanos olisi työntekijälle kannattava.

Kuinka paljon esimerkin tapauksessa lisäkorvauksena maksetusta 1 eurosta jää verojen jälkeen työntekijälle: a) 50 senttiä, b) 40 senttiä vai c) 30 senttiä?

Alla olevassa kuvaajassa on esimerkin mukaisesta lisäkorvauksesta käteen jäävä osa eri valtion tuloveron tuloluokissa 1-4 ja tuloluokassa 5 joka oli aiempi solidaarisuusveron alaraja ennen kuin rajaa madallettiin (työtulovähennystä ja perusvähennystä ei huomioitu).

Kuten kuvaajasta näkyy, 5.848 euron kuukausipalkkaa saavalle työntekijälle jää käteen 2 kuukauden lisätyöstä maksettavasta 100% lisäkorvauksesta 31 senttiä jokaista euroa kohden. Muissa tuloluokissa käteen jäävä määrä on 41-60 senttiä. Solidaarisuusvero kohtelee siis hyvin ankarasti tuloveroasteikon ylimmän luokan rajalla olevia koulutettuja ja hyvätuloisia työntekijöitä. Tästä seuraa Niskakangasta ja muita asiantuntijoita huolestuttava työn tarjontaongelma: lisätyöstä maksettavasta korvauksesta kuluu lähes 70% veroihin, jolloin korkean tuottavuuden omaava työntekijä saattaa herkemmin preferoida kuitenkin vapaa-aikaa lisätyön edelle.

Miten kuvattua työn tarjontaongelmaa voitaisiin koettaa parantaa koulutettua työvoimaa käyttävissä yrityksissä? Tilanteen helpottamiseksi voidaan käyttää erilaisia verotehokkaita kannustinjärjestelmiä. Näitä ovat esimerkiksi:

  • lisäeläkejärjestelyt,
  • henkilöstöosakeannit / -myynnit,
  • osakeoptiot ja synteettiset optiot,
  • työpanososingot tai
  • henkilöstörahastot.

Kuhunkin kannustinjärjestelmään liittyy omat verovaikutuksensa. Tehokkaimmillaan kannustimet toimivat pääomaverotuksen piirissä jolloin työntekijän saama lisätulo on vain pääomaverotuksen matalan progression (30 / 34 %) kohteena. Näin toimivat esimerkiksi henkilöstöosakeannit ja –myynnit. Haittapuolena tällöin on muun muassa se, että työntekijöiden tulee tällöin olla valmiita sijoittamaan omaa varallisuuttaan työnantajayhtiön osakkeisiin. Osakkeiden tulee myös olla tarpeeksi likvidejä, jotta toimiva kannustin saadaan rakennettua. Toisaalta työntekijöiden osakeomistuksen tulee myös soveltua yhtiön hallinnointimalliin. Monissa yhtiöissä henkilöstöosakeanti/-myynti ei ole toimiva tapa, koska yhtiön osakasmäärän kasvu voi aiheuttaa erilaisia hallinnollisia ongelmia. Pienempi etu saadaan esimerkiksi työsuhdeoptioilla tai työpanososingoilla. Ne verotetaan ansiotulona, mutta saatu lisätulo on kuitenkin vapautettu monista sivukuluista. Tällöin kuitenkin etuna on toisaalta se, että työntekijän ei tarvitse riskeerata omaa varallisuuttaan ja toisaalta se, että työnantajayhtiön hallinnointiin ei kohdistu yhtä suuria erityisvaatimuksia. Kollektiivisen lisäeläkevakuutuksen maksu on työnantajalle vähennyskelpoinen, eikä järjestelyissä muodostu verotettavaa etua ensi vaiheessa lainkaan – aikanaan maksettava eläke on toki ansiotulona veronalaista. Kaikkiin tilanteisiin lisäeläkekään ei tietenkään sovi, mm. siksi, että eläke-etu on tietysti nostettavissa vasta eläkeiässä.

Hannes Snellmanin verotiimi on mukana monenlaisten henkilöstön kannustinjärjestelmien verosuunnittelussa. Asiantuntijamme kertovat mielellään lisää ja avustavat yrityksellenne soveliaimman mallin suunnittelussa.

 

Heikki Vesikansa
Partner at Hannes Snellman